Neljä vuotta kahvin paahtamista

Hei ihmiset! Tällä viikolla tulee täyteen neljä vuotta yrityksemme perustamisesta. Matka on ollut huima ja jatkuu varmasti vieläkin huimempana. Synttäreiden kunniaksi julkaisemme neljässä blogipostauksessa yrityksemme historian alkaen ajasta ennen yrityksen perustamista. Tavoitteena on viikonloppuun mennessä päästä käsittelemään Kirahvin tulevaisuutta. Tässä ensimmäisessä osassa sukelletaan yrityksen alkuhämäriin. Näin jälkeenpäin ajateltuna on pieni ihme, että firma on tässä muodossa olemassa! Kuvanlaadusta sen verran, että tämän postauksen tapahtumat sijoittuvat ajalle, kun iPhone 5 oli vielä käypä kamerapuhelin..

Vuosi 0: 2013-2014

Nykyisin jo kaukaisessa historiassa aloitimme kahvin paahtamisen keittiön kiertoilmauunilla. Elettiin kevättä 2013. Mukana oli Tommi (tämän kirjoittaja), Atte (tuleva osakas) ja Matias (tyyppi joka tiesi meitä enemmän kahveista). Uunipaahtamisessa on menetelmänä se hyvä puoli, että sillä pystyy paahtamaan kahvia. Varjopuolista suurin on savu, jonka poistamiseen tarvittiin kunnon läpiveto. Uunia ei myöskään voi luonnehtia kovin tarkaksi kahvin paahtamisessa, mutta sillä saatiin kuitenkin vihreät pavut ruskeiksi.

Uunissa paahdettaessa kahvi laitetaan vuokaan, josta valmis kahvi on helppo kaataa pois jäähdytystä varten. Kuva vuoden 2013 ensimmäisista paahdoista.

Aika nopeasti tästä kahvin paahtaminen alkoi ottamaan kierroksia. Meillä oli jokin älytön visio täydellisestä kahvista, jota halusimme tehdä. Siispä jouluun mennessä hankimme kilon kokoisen kaupalliseen käyttöön tarkoitetun kahvipaahtimen. Paikaksi sille löytyi autotalli ja harrastusmielessä lähdettiin hakemaan profiileja kahville.

Normi perjantai-ilta autotallissa vuonna 2014

Ensimmäinen autotallissa paahdettu kahvi oli melko "erikoinen" Pohjois-Sumatralainen Lintong. Kyseessä oli kuiva-ja märkäkäsitellyn kahvin sekoitus, eikä tuon jälkeen olla kyseiseltä alueelta kahvia hankittu. Näihin ensimmäisiin kilon koneella tehtyihin eriin liittyy hauska kommellus, kun tammikuun pakkasilla värjöttelimme autokatoksessa ja jännityksellä paahdoimme hämärässä valossa ensimmäisiä eriä koskaan oikealla paahtimella. Matias halusi kahvista niin vaaleaa kuin mahdollista ja erät otettiin ulos reilusti alipaahtuneena. Maussa oli kaikkea ruohon ja lehden väliltä. Paahdoimme nämä erät uudestaan ja vitsailimme jälkeenpäin, että ollaan keksitty tuplapaahto. Todellisuudessa kahvi oli ihan hirveää toisenkin paahdon jälkeen.

Kahvia ja testejä rupesi kertymään. Testit taas vaativat paahdetun kahvin käyttämistä, hyvästä paahtosessiosta sitä syntyi kuitenkin useita kiloja (enemmän tai vähemmän laadukasta) ja oma tarpeemme saattoi yhdestä erästä olla joitakin kymmeniä grammoja – eli testaamisen myötä syntyi tarve saada kahvia liikkeelle.

Takit olivat päällä, koska tallissa oli kylmä. Kuvassa näkyy kuinka edellisen erän vielä jäähtyessä uusi erä kahvia oli jo odottamassa lataamistaan paahtimeen.

Vuosi 1: 2014-2015

Siispä keväällä 2014 perustimme yrityksen, joka oli ensimmäinen askel kohti kunnan elintarvikehyväksyntää, joka taas tarvitaan kahvin ulosmyyntiin. Tästä alkoi myös kuumeinen toimitilan etsintä, joka löytyikin Kalervonkadulta Punaisen Ristin veripalvelun vierestä. Kahvitukkuriksi valikoitui tässä vaiheessa Nordic Approach. Vuonna 2014 todennäköisesti kaikki suomalaiset pienpaahtimot käyttivät Nordicia ja se olikin silloin paras.

Yrityksen ensimmäinen logoehdotus lähetettiin Snapchatin kautta talvella 2014. Tuolloin nimi oli vielä Punainen Seepra. 

Yläkerran liiketila sisustettuna ravintolapäivää varten. Pidimme tilaa välillä auki lauantaisin, mutta muuten toiminnan sydän oli alakerrassa sijaitseva paahdin.

Ensimmäiset paahtimolle hankitut kahvit olivat Sehe, Kamiro ja Nyabihanga. Alkuperät olivat siis Ruanda ja Burundi, paahtoaste vaalea, meno nopea. Paahtoprofiilit olivat 9-10 minuutin pituisia ja erän latauspaino oli 700 g. Paahtimesta puuttui tehoa, jotta edes 700 gramman lataus olisi ollut mahdollinen. Esilämmitimme kuitenkin (tavallisessa) uunissa (jälleen kerran) jokaista kahvilatausta ennen varsinaista paahtoa. Tällä tavalla pääsimme tavoiteajassa profiilin läpi ja ainakin omasta mielestämme maku oli muutaman pisteen verran parempi kuin hieman pidemmäksi venyneet paahdot olisivat olleet. Ensimmäisen vuoden huippukohta oli varmasti kun saimme jouluna 2014 kahvierän myyntiin paikalliseen erikoiskahviliikeeseen ja sitä myöten ensimmäisen asiakkaan.

Kahvin maistelu on ollut tärkeä osa päivittäistä rutiinia jo alusta asti. Kuvassa näkyviä Mercantan eriä emme loppujen lopuksi valinneet kahveiksimme. 

Alkuperäinen pakkaus. Olemme alusta asti suunnitelleet pakkauksemme itse.

Pääsimme televisioon melkein heti toiminnan alettua. Tarkkasilmäinen huomaa paahtomestarin jännityksestä taipuneen jalan. Tilaan hädin tuskin mahtui kameramies ja haastattelija, mutta jutusta tuli hyvä. 

Tästä alkoi opettelu yrityksen pyörittämisestä, joka on osoittautunut paljon hankalammaksi kuin arvelimme. Ajatuksena oli, että jos osaamme paahtaa kahvia hyvin, kaikki muu tapahtuu melkein kuin itsestään. Jostain syystä näin ei ole käynytkään, vaan suurin osa ajasta meneekin yrityksen asioiden hoitamiseen ja vain murto-osan ajasta pääsee varsinaisesti paahtamaan ja kehittämään kahveja.

Tästä lisää myöhemmin! Seuraavaksi on luvassa muistelmia keväältä 2015- kevät 2016, jolloin pääsimme rakentamaan paahtimoa Vaajakoskelle.

 

 -Tommi

---

Luo myös:

 

Postaus seuraavalta vuodelta.

Jätä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Sale

Unavailable

Sold Out